torstai 4. lokakuuta 2007

Jos vaikka päivittäis välillä

Ihan ensiksi: Kiitos kaikille onnitteluista! Tässä ollaan ihan onnesta soikeina ja pienestä tyttösestä aivan haltioissamme...
Viimeisten neljän viikon aikana ei tekemisen puutetta ole ollut, tyttönen on kyllä huolehtinut siitä. Ja mielellänihän minä toki häneen keskityn, se vaan tarkoittaa sitä että jotain muuta voi jäädä tekemättä...

Sarjassamme "hyvin suunniteltu" tämä hylly oli vaarassa jäädä vain puoliksi tehdyksi - toisin sanoen se oli aika pitkään "aloittamista vaille valmis". ;) Meillä ei säilytystilaa ole mitenkään liikaa, vaan kaikki mahdollinen tila on otettava käyttöön. Vauvan vaatteille ei oikein ollut järkevää paikkaa, joten joskus alkukesällä kaavailin paperille idean tästä hyllystä. Meinasin heittää sen samantien pois, koska oletin järkevän mieheni pitävän hyllyä turhan hankalana toteuttaa. Enpä tuntenut taaskaan miestäni - hän innostui ajatuksesta ihan oikeesti. Materiaalina hyllyssä on mäntyliimapuulevy. Leveys on 76cm - juuri sen verran kuin tuohon väliin mahtui.

Sahauksen M hoiti, mulla ei ison mahan kanssa ollut mitään asiaa sellaisiin hommiin. Vahata sentään sain, OsmoColorin konjakin sävyisellä vahalla tavis liimapuulevy sai ihan uuden ilmeen, ihan oikean huonekalun ulkonäön. Kasaamiseen mua tarvittiinkin, mutta samalla olin kyllä tielläkin. :D Niin, se puoliksi tehty - tämä hylly valmistui kaksi päivää ennen Liljan syntymää. Myös pienen vaatteet ovat nyt oikealla paikalla, hyllyssä.

Jotain muutakin oli valmiina vauvaa varten: kuvan keltaiset villasukat ja bambujoustofroteiset potkarit. Kesken taas oli kahdet potkarit ja kaksi paitaa bambusilkistä - olin juuri niitä ompelemassa, kun piti lähteä synnytysvastaanotolle "näytille". Mä kyllä kuvittelin palaavani vielä illalla kotiin ompelemaan ne valmiiksi. Tuli sitten muuta.

Ompelu pienen vauvan kanssa ei suju ihan niin näppärästi, mutta nuo valmistui kyllä ajoissa, siis vielä sopivat neidille. Bambusilkki on kyllä ihanan pehmeää, taitaa Lilja jatkossakin saada alusvaatteita siitä.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihana hylly :) Korit käy tosi hienosti yhteen sen kanssa.

Potkareita vois itekin väsätä, vaikka sukkahousut ovatkin ehkä enemmän meän juttu :)

Anonyymi kirjoitti...

Onpa hieno hylly. Ihailen ihmisiä, jotka tekevät käsillään noin hienoja juttuja. Tarkoitan hyllyn ohella ja ennen kaikkea myös kaikkia näitä nättejä ompelu- ym. töitä vauvalle :) Teen itsekin paljon omin käsin.