Olipa kerran äiti, jonka mielestä lapsista vanhempi tarvitsi uuden myssyn. Muiden kauniisti istuvia myssyjä ihailtuaan äiti totesi mallin olevan pyöreällä takaraivolla varustetulle lapselle oikein passeli. Lanka ja puikot kohtasivat.

Myssy syntyi nopeasti, liekö siinä syy myös mukaan hiipineisiin virheisiin. Myssystä tuli tolkuttoman ruma sekä vieläpä pieni. Pikkusiskon kokoa. Ylipitkällä kiinnityshihnalla. Koska myssy oli nopea neuloa, otti äiti uuden langan ja puikot käteensä. Puikkokoko ei vaihtunut, mutta silmukkamääräksi valittiin uusi. Samoin valittiin paljon ihanampi ja pehmoisempi lanka. Uudella silmukkamäärällä saatiin aikaiseksi ... kyllä vaan: pipo pikkusiskolle.

Olisi voinut kuvitella, että äiti ymmärtäisi tässä vaiheessa luovuttaa, mutta koska lankaa oli vielä reilusti, se oli ihanaa ja sopi loistavasti pinkin haalarin kanssa, jatkoi hän sinnikkäästi. Olihan hän jo toista pipoa neuloessa oppinut virheistään ja osannut muokata ohjetta kauniimmaksikin - ainakin omasta mielestään. Hän sai valmiiksi kolmannen pipon. Tuo pipo mahtui lapsesta vanhemman päähän. Mahtui toki, koska mahtui myös äidin päähän.

Pikkusiskon piposta tuli äidin mielestä oikein sopiva, isosisko piti myös pipostaan, vaikka se silmille valahtikin. Lisäksi se repsotti niskasta. Parin viikon käytön jälkeen oli molempien siskosten pipot löystyneet ihan onnettomiksi.

Puikoille pääsi vielä uusi lanka, paksumpi, isosiskon talvihaalarin väreihin sopiva. Lakin ollessa melkein valmis, äiti luovutti. Se on liian pieni. Äiti sai myös kuulla että ohjeen kirjoittaja on muokannut ohjetta, mahdollisesti niskan osuus lörpöttäisi nyt vähemmän. Hän ei vaan tiedä että uskoisiko tuota.

Unelmanpehmeän merinolangan äiti käyttänee johonkin tarkoituksellisesti löysään pipoon. Jos jaksaa purkaa. 

Sen pituinen se. Ei aina vaan voi onnistua.