torstai 7. tammikuuta 2010

Uusi vuosi vanhat kujeet

Katsotaas uudelleen huvittaisiko taas bloggaaminen, syksyllä ei jostain syystä huvittanut postata niitä peruspaitoja ja housuja joita liukuhihnalla tein lapsukaiselleni. (Lähes kuivaksi oppinut lapsi tarvii housuja vähän enemmän ;) )

Olen yhdellä foorumilla mukana "projektissa", jossa kevään aikana pyritään ompelemaan pois kangasvarastoa, kun sitä on vähän turhaankin kertynyt. Laatikoissa on ihania veloureja ja joustofroteeta (puuvilla ja bambu) ja merinovillaneulosta, eli ihan mielekkäistä kankaista saan ommella. Muutama ei niin mieluisa kangas taitaa myös kevään aikana hakea käyttöä tai jatkosijoitusta.
Juuri nyt lapsella on aika hyvin vaatteita, joten ompelen varmaan seuraavaa kokoa enimmäkseen, mikä tarkoittaa kuvia vaatteista ilman lasta, luulisin.

Tämän postauksen vaatteet ovat nyt kuitenkin ihan heti käyttöön ja tarpeeseen:

Ottobren (4/07) Teekannutunika pienin muokkauksin, kokoa 92cm. Trikoo parin vuoden takainen palaosto Eurokankaasta, ihanan paksu ja napakka trikoo lycralla, sopii hyvin talviseen käyttöön. Kangasta meni 45cm, saman verran jäi jäljelle. Taidan ommella paidan siitä lopuista.


Kypärämyssyn kaava on hyväksi havaittu Ottobren nettikaava, koko 50cm(py). Muokkasin sen verran että pidensin alareunaa 3cm kauttaaltaan. Pysyy paremmin kaulurin alla niin.
Kangas on Myllymuksujen merinovillainterlockia, vuoritin lakin MM:n bambusilkkineuloksella. Jännä miten aika löperö kangas tukevoitti kokonaisuuden. Tykkään tosi paljon, ja lapsikin tykkäsi. Saumat ompelin niin että ompelin ensin päällikankaan ja vuorin yhteen (paitsi etu- ja alareunasta) ja ompelin ompelukoneen kenno-ompeleella saumurisaumat kiinni toisiinsa, päällekkäin. Tuli aika kiva litteä sauma. Vähän työläs kyllä tehdä, mutta mielestäni oli vaivan arvoista.

Mekkokuvassa olevat housut on sitä peruskauraa syksyltä, ruskeaa joustofroteeta Eurokankaan palalaatikosta. Kaavana Ottobren Vilkas-velourhousut, varmaan kokoa 86cm, jota olen muokannut matkan varrella enemmän omaan makuun mieluisaksi.
Kypärämyssyn kanssa kuvassa näkyy samaisesta joustofroteesta paita, jossa piti olla kasvuvaraa ja sen vuoksi reilut resorit hihansuissa. Pari pesua ja tilanne tuo - melkein liian pieni.

2 kommenttia:

Heidi kirjoitti...

Kiitos linkistä Ottobren nettikaavaan. Juuri hikeennyin erään myssykaavan muokkaamiseen ja tämä Ottobren kaava oli just sopiva sellaisenaan! On mukavan napakka, toisin kuin muut myssyt. Pääse tämäkin mamma nyt nukkumaan kun vihdoin sai myssyn valmiiksi huomiseksi :D

Petra kirjoitti...

Hyvä että löysi tiensä teillekin tämä loistava kypärämyssyn kaava! :D