lauantai 11. joulukuuta 2010

Tiuhtilla on tiistaina päiväkodin joulujuhla, joten oli kai jo aika ommella juhliin vaate...


Paidan kaava: Ottobre workshop, koko 98cm
Kangas: luonnonvalkoinen puuvillainterlock

Mekko: Ottobren jostain liivihameesta taas reilusti muokattu kaava, kun tällaisia perusmallisia kaavoja ei juurikaan tunnu olevan. Kangas velouria, kanttaukset resoria (Myllymuksut).

Kaikki kankaat kaapin kätköistä - olen tyytyväinen ettei tarvinnut ostaa mitään uutta, mekon kappaleet sain juuri ja juuri jäljellä olevasta palasta. Toisena vaihtoehtona vähän paksumpi oliivi-velour, mutta se ei oikein napostellut tähän tarkoitukseen. Kyllä jouluna saa mekko punainen olla...

perjantai 10. joulukuuta 2010

Ompelukone ja saumuri ei juurikaan ole rauhaa täällä saanut. Niin paljon on tekemistä ja niin paljon myös intoa tehdä. :)

Täällä asustanee kohta Tiuhtin pieni sisarus, Viuhti, ja koska tämä kakkonen syntyy kylmempään vuodenaikaan kuin ensimmäinen, oli meillä pieniä puutteita ihan pikkuisissa villaisissa.


Settiin kuuluu puolipotkarit, kaavamerkintöjen mukaan 50 senttisistä Aution neuleen potkuhousuista apinoitu (hyvänmallinen, helppo jalkaterä ja muutenkin mittasuhteet kunnossa). Paidan kaavan muokkailin ottobren kietasupaidan kaavasta, tein etupuolesta tuollaisen "kiinteän kietaisumallin", eli samaan tyyliin kuin Ruskovillan silkkiset vauvanpaidat. Koko 50cm, mutta reilu, ei sovi heti alussa ainakaan tavallisen paidan/bodyn alle. Kypärämyssy Ottobren nettikaava, pienin koko ilman saumavaroja. Voi olla vähän reilu alkuun. Lapasten kaava itse sovellettu. Kankaana kaikissa merinovillainterlock.



Tämän setin ompelin kaksinkertaisesta merinointerlockista, vuori kaikissa valkoinen. Haalari on kokoa 50cm, kypärämyssy sama ottobren pienin, mutta nyt vielä vähän pienempänä, samoin lapset on vähän kapeammat ja resori pidempi. Haalarin kaava on jostain ottobren kaavasta muokattu, esim. jalkaterät ovat siitä Aution Neuleen potkareiden kaavasta, pääntiekaitale itse sovellettu (ja vähän meni pieleen) ja vetoketjunkin taisin laittaa erilailla.




Näihin kulutin trikoita kaapin kätköistä, tuo punavalkoinen meni melkein kaikki ja sinivalkoista jäi vielä vähän. Punavalko-pallotrikoo on perus-singleä ja sinivalkoisessa on jotain joustavaa mukana. Sarjatyönä leikkaaminen oli ok, mutta ompelussa mielekkäämpää olisi ehkä ollut 4-5kpl samaa vaihetta kerrallaan. Langanväri kaikissa oli sama, eli lankoja ei tarvinnut olla vaihtelemassa, eli sinänsä helppoa tehdä sarjassa.
Kaava: Ottobre 6/2010 Hipsterit, koko 98cm. Lahkeisiin laitoin resorikaitaleen kääntämisen sijaan. Tykkään enempi noin.
Oikeanpuoleinen pino menee Tiuhtille (punavalkoiset ehkä paketin kautta), vasemmanpuoleisen taidan kääräistä paperiin ja antaa eräälle toiselle ihanalle lapsukaiselle.


Jotain tämäntapaista päätynee joulukorteiksi muutamalle valitulle tänä jouluna. Kuvassa työn alla oleva taidonnäyte on jo annettu toiselle kummitädille tänään. Kädentaitomessuilta ostin pinon blancoja tiskirättejä ja niitä maalailtiin kangasväreillä ja tekstiililiiduilla. Silittämisen jälkeen väri kestää käyttöä ja pesua, ja kun rätti tulee tiensä päähän niin sen saapi nakata kompostiin. Omaan keittiöön otin jo testikäyttöön yhden, sen missä on eniten maalia - hyvin toimii kunhan maalia ei ole (paksusti) molemmin puolin - sillä blancolla puolella pyyhkii paremmin.

perjantai 3. joulukuuta 2010

Perusoletus on ilmeisesti sellainen, että jokaisella 3-vuotiaalla toki on tonttulakki kotona? Kuulin eilen illalla klo 18 puolisoltani että "ainiin, ne sano tänään että huomenna on päiväkodissa pikkujoulut, koristelevat kuusta yms, ja lapset voi tuoda oman tonttulakkinsa".

Mies ja lapsi saunomaan, sakset käteen ja vapaalla kädellä leikaten vähän joustavaa trikoota ja sydänaplikaatio velourista eteen. Kulkusen laitoin lakin päähän sisälle ja ompelin piiloon - eipä päädy suuhun imeskeltäväksi tms. Hyvä tuli.

torstai 11. marraskuuta 2010

Pieni ruskea kissa asteli päiväkodin naamiasiin viikko sitten tässä asussa. Kuvausta varten olen yrittänyt pyytää pukemaan uudelleen päälleen, tänään sitten päädyin lahjomaan palalla suklaata - kuvaus ei vaan ole tuon lapsen mielestä millään tavoin ok.

Ja sitten ne pakolliset anteeksipyynnöt: kuvat ovat luokattoman epätarkkoja, mikään valo ei tunnu riittävän taas, tai sitten pitäisi vaan saada parempi linssi. ;)


Riittäiskö jos tää kissa vaan roikkuis tässä?
No ei, nouse nyt vähän ylös...


Kangas on ruskeaa napakkaa joustofroteeta, muistaakseni joskus Myllymuksuilta tilattu. Paidan kaava on ottobren workshop-paitakaava, housujen kaava on reilusti itse muokattu leggins-kaavasta, sama kuin näissä housuissa. Kypärämyssy on ottobren nettikaavalla, korvat itse sävelletty. Hännän ompelin jämistä, täysin yhteensopimattomat kappaleet tottelivat kiltisti saumuroinnin ja täyttämisen jälkeen. Täytin hännän napakaksi saumurin leikkuujätteillä, tuli tosi hyvä. Kiinnitys kuminauhalla vyötärön ympäri. Eli paita ja housut toimii ihan sellaisenaan, vaatteinakin.

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Leikkelin eilen n. 1,5m punaista merinointerlockia paloiksi, syntyi paitaa, legginsiä, kypärämyssyä, lapsia ja pipo. Vähän piti käydä myös valkoisen merinointerlockin, siilimerinoneuloksen ja bambusilkin kimppuun, eli n. 2m tuli kulutettua vanhoja kätköjä pois.


Paidan kaava ottobre workshop, ilman saumavaroja, vähän pienennetty pääntie ja pidennetty helma ja hihat, hihansuissa "resori". Housujen kaava reilusti muokattu ottobren leggins-kaava, eli käytännössä oma kaava, lahkeet sopivan pituiset, ei kyllä paljoa kasvuvaraa. (lahkeesuut kurtussa villasukan varren alla ei oo kiva juttu ollenkaan)


Kypärämyssyn kaava Ottobren nettikaava, alareunaa pidennetty 6cm, jospa pysyisi haalarin kauluksen sisällä. Olen "aina" pidentänyt tuota kaavaa, 5-6cm tuntuu aika sopivalta. Leikkelin vahingossa keskikappaleita yhden sijaan kaksi, joten tein sitten kaksi kypärämyssyä. Toisen vuoritin bambusilkkineuloksella ja toisen valkoisella merinointerlockilla. Jälkimmäinen on varsin lämmin, talvella varmasti hyvä. Saumat ompelin litteinä niin että ompelin päälliset ja vuorit yhteen saumurilla (pystysaumat vain) ja ompelin sitten yhteen limittäin ompelukoneen kenno-ompeleella. Tykkään enempi näin, vaikka työläs onkin ommella.


Lapasia tuli kahdet, kun leikkelin aina sopivista kohdista, mistä ei muuhun enää riittänyt, lapasten osia. Ovat siis kaksinkertaiset. Kaava ruskovillan lapasista joskus apinoitu, aivan loistava malli esim. kurahanskojen alle.



Siilipipon piti mennä tuolle 3v:lle, mutta menikin 33v:lle. Tein samalla kaavalla kuin viimetalvisen paksun lakin, tosin käytin vain vuorin kaavaa, joka oli pienempi. Mutta merinoneulos joustaakin tosi paljon, ja iso siitä tuli. Mies tykkäs, sovitti ja otti omakseen. Tilasi vielä mustan samanlaisen - on kuulemma joulukin tulossa. ;) Kaava on oma, paljon muokattu oman lapsen - ja näköjään miehenkin - päähän sopivaksi. Kiinitysnauhan leikkelin pois kuvaamisen jälkeen, onneksi en ollut ehtinyt neppiä laittaa. Kankaat siis myllymuksujen siilikuvioista merinoneulosta, vuorina valkoinen merino-interlock, korvien kohdalla vielä pyörylät kaksinkertaista interlockia.

perjantai 24. syyskuuta 2010

Joskus asioita suunnittelee vain päässään, muttei saa aikaiseksi aloittaa. Ja sitten tulee Tarve, ja yhtäkkiä onkin ihan kakunpala hakea pari laatikkoa vintiltä ja ryhtyä toimeen. Tässä tapauksessa haettiin naperon kanssa huovutusvillaa ja aloiteltiin herneistä.


Syntyi herneitä, perunoita, lihapullia ja porkkanoita. Tähän kuvaan pääsi vain huomenna pakettiin kääräistävät leikkisyötävät. Kaverini lapset (ja lapseni kaverit) täyttivät elokuussa kolme, mutta synttäreitä juhlitaan vasta huomenna. Ohje oli että mitään ei tarvii tuoda mukanaan, mutta en mä malta ihan tyhjin käsin mennä.

Ruoista herneet ovat vähän luonnolista isompia, mutta perunat vastaavat uusia perunoita, lihapullat pienehköjä einespyöryköitä ja porkkanat on vähän isompia kuin babyporkkanat. Lautanen on siis leluastiastosta.

Jokainenhan sen tietää että lapsen jalka kasvaa. Mutta miksi se sitten pääse aina yllättämään? Pikkuinen kiire tuli kun tajusin että saapaskelit alkoi, hups, lapsella ei ole sopivia villasukkia ja saappaat hölskyy jaloissa. Ohuille villasukille oli tarve heti, mieluiten eilen. Periaatteessa neulon nyt vain vanhaa varastoa pois, mutta nyt en löytänyt meieleistä lankaa omasta takaa, joten sallin pienen lankakauppareissun. Kaksi kerää Sandnesin Sisua tarttui mukaan ja syntyi raitasukat:


Sukkiin meni lankaa yhteensä 40g, mikä ei oikein sopinut varaston vajennus-projektiin, joten loin heti perään uudet silmukat:


Silmukoita varressa 56/60. Oranssiteräisissä sukissa varsin on alkuun hiukan leveämpi, kavennus (-4s) tapahtuu neljännellä oranssilla raidalla. Keltateräisissä sukissa silmukoita on koko ajan 14 puikolla. Raidoitus 4krs/3krs. Puikot 2mm ja 2,5mm.

Jalkaterän pituus ennen kavennusta on 12cm, mikä sopii kuin valettu 25 koon jalkaan. Liian reiluja en halunnut tehdä, että käy sitten talvikengissäkin, ilman alussukkaa. Kuvia sukista jaloissa olisi paljon kivempi katsella, mutta se vaan on niin haasteellista kuvattavaa, että bloggaan sukat mieluummin nyt. :)

Lankaa jäi siis n. 20g. Sille lopulle pitäisi keksiä nyt jotain kivaa. Suunnitelma saa sisältää 1-2 uuden kerän ostamista, jos se sitten toteutuu heti.

perjantai 3. syyskuuta 2010

Mulla on vahvasti tarve saada pukea lapseni yhteensopiviin vaatteisiin, mutta näiden bambujoustisten kanssa oli vähän miettimistä. Violetti bambu ei sopinut kovinkaan monen kanssa yhteen, mutta tuon pinkin kanssa on ihan ok. Resoreissakin oli montaa lilaa, mutta just oikeeta ei kyllä ollut, valitsin sitten sopivimman pinkkiin joustikseen.



Kaava paitaan on tuttu Ottobren workshop-kaava, tosin aika pitkällä helmalla (lapsi kasvaa niin hirveetä vauhtia että pieni kasvuvara on ihan hyvä olla). Tarkoitus oli päärmätä helma, mutta päädyin jälleen tuohon resorireunukseen, se on aikas kiva.

Housujen kaava on nyt oma, Ottobren leggins-kaavasta reilusti muokattu: lahkeisiin lisää pituutta useampi sentti ja polvesta alaspäin kaava on käytännössä suora. Sillä saa tuon pienen pussituksen lahkeeseen, ja sen kaivatun kasvuvaran. ;)

Applikaatio on ihan helpoimmasta päästä, mutta tykätään molemmat, ja hyvä niin.

torstai 26. elokuuta 2010

Nämä vaatteet lapsi kelpuutti ilman ihmeempiä vastusteluita, ilmeisesti ovat hyvät ja mukavat käytössäkin.



Legginsit ja paidan kanttaukset ovat vähän notkeampaa resoria ja paita bambujoustofroteeta, raidallista.

Purnasin aiemmin leggins -kaavan löysyyttä. Nyt taisi löytyä sopiva kapeus, kun lahkeiden saumavarojen poistamisen lisäksi kavensin noin 1,5cm leveydestä koko kaavasta (taitoin kaavaan keskelle pystylaskoksen). Piirsin tästä uuden kaavan ja sanoisin että alkaa olla nyt enempi "oma kaava" kuin ottobren. Nyt vaan näyttää siltä että saan piirtää uuden kaavan, pidemmillä lahkeilla, näissä ei kasvuvaraa olekaan.

Pahoittelen aivan käsittämättömän tökeröä kuvaa, saatan vaihtaa sen jos saan uuden kuvaussession aikaiseksi. Otin vain nopeasti muutaman kuvan, kaikissa oli sitten taustalla hellaa ja keittiön kaapinovia. Tausta oli aivan väärän värinen ja levoton, mutta mulla ei ole oikein välineitä (vai taitoja?) muokata kuvasta kunnollista. Höh.

maanantai 2. elokuuta 2010

Sain iltasella viimeisteltyä vielä nämä vaatteet lapselle. Mulla oli siis tässä yhtenä iltana sellainen leikkuu-ilta, eli leikkelin vaan läjän kankaita. Nyt voin poimia sieltä yhteensopivia värejä ja ommella samoilla langoilla aina vähän sarjassa. Ainakin yksi paita, mekko ja kolmet legginsit odottelevat leikeltyinä. Ja ihan parasta on miettiä ja leikata resorikaitaleet samalla, ei tyssää ompelun aloitus sitten siihenkään. :)


Pilvipaita on samalla kaavalla kuin edellisen postauksen paita, nyt molemminpuolinen kirjekuoripääntie. Harkitsen neppien laittamista olalle, mutta katsotaan nyt miten pesun jälkeen asettuu. Kuvissa ei näy, mutta myös helma on huoliteltu resorilla, samalla vihreällä kuin takakappaleen pääntieosuus. Resoreissa samat värit kuin edellisessä asussa. Pilvitrikoo on JNY:n interlockia, tosi napakkaa ja paksua, tuntuu hyvälaatuiselta. Pipon kaava on oma.

Piparikukkatunikasta tuli tosi kiva. Käytin samaa kaavaa kuin tässä postauksessa, tein tunikasta juuri niin pitkän kuin mihin kangas riitti. Joustofrotee Myllymuksuilta. Sukkahousut Lasten Metsolasta, ehkä parhaita sukkahousuja mitä meillä on ollut. (Kun tekisivät vielä tylsästi valkoiset ja kirkkaan punaiset tätä laatua niin mitään ei puuttuisi sillä saralla. :) Nyt ovat melko retroja värejä tarjoilleet.)

Ylemmässä kuvassa värit on itse asiassa aika lähellä oikeaa, varsinkin mekon osalta. Alempi kuva on tarkempi, mutta turhan haalea. Jospa ensi kerralla kuvaisin ihan päivällä... ;)

Lapsi lähti aamulla tutustumaan uuteen päiväkotiin uusissa vaatteissa. Ilmeisen hyvä näissäkin oli touhuta. :)


Paita: Idea jostain apinoitu, kaava jostain Ottobren perus t-paitakaavasta muokattu. Näitä kirjekuoripäänteitä ei näin isoille juurikaan ole, mutta hyvin sen muotoilu onnistui itsekin tehden. Tein siis kaavan jolla voi tehdä joko kokonaisen tai puolikkaan kirjekuoripääntien ja toinen puoli voi sitten olla tuollainen tavallinen. Kangas Eurokankaasta, ehkä pari vuotta kaapissa marinoitunutta single-trikoota, kanttausten resorit Myllymuksuilta. Koko 98.

Housut: Saimi-svetarihousut, Ottobre 1/2009, koko 98. Velour ja resori Myllymuksuilta.

Kommentti: Olisi varmaan fiksua silittää vaatteet ennen kuvausta, mutta meillä ei tällä hetkellä ole silityslautaa...

perjantai 30. heinäkuuta 2010

Kasvavan lapsen tarpeisiin on syntynyt vaatteita, osa jo aiemmin tänä kesänä, osa tänä aamuna.


Tätä keltaista settiä ei ole tarkoitettu käytettäväksi näin, yhdessä. Pyjamaltahan se näin näyttää.
Kankaat: Bambujoustofroteeta, Myllymuksuilta.
Kaavat:
Housut: Ottobre 1/2007, "jumppatrikoot". Ja kyllä tarvii vähän purnata, että lehden kuvissa on aivan ihonmyötäiset legginsit, mutta ei nämä mun tekemät ole sitä. Eikä tuo lapsi ole mikään rimppakinttu.
Paita: Ottobre workshop -kaava, hyväksi havaittu peruspaitakaava
Pipo: Itse piirretty kaava, aivan loistava malli. Bambuiset pipot saavat olla päässä tuolla meidän melko hyvin tarkenevalla (lue: hikipäällä) näillä helteilläkin, joten ilmeisesti se sitten hengittää hyvin.


Tämä mekko valmistui jo alkukesästä, ja sitä on pidetty paljon, ihan sellaisenaan ilman aluspaitaa. Eli kuvassa on jo useita kertoja pesty mekko. Kaveriksi ompelin punaisesta bambujoustiksesta t-paidan, mutta mekon kädentiet ovat sen verran pienet ettei alle sovikaan mitään.
Kankaat: Bambu-puuvilla-joustofrotee, raita, Myllymuksut
Kaava: Muokkasin jotain ottobren mekkoa aika paljon, eli taitaa olla oma.


Tämä onkin sitten tältä aamulta, ja kuvaussessiossa varsin yhteistyöhaluton uhmis, joka ei alunperin halunnut edes sovittaa valmiita vaatteita, mutta päätyi sitten illalla nukahtamaan nämä päällään. Ilmeisen mukavat kuitenkin.


Kankaat:
Paita: Perus-pallotrikoota Eurokankaasta
Legginsit: Puuvillavelouria Myllymuksuilta
Kaavat:
Paita: Muokattu Strawberry-tunika, Ottobre 3/2008. Poistin etukappaleelta vaakaleikkauksen ja rypytyksen, koska ne eivät mielestäni sopineet näin suurikuvioiselle kankaalle. Taskut jätin myös pois, seuraavalla kerralla sitten. ;)
Legginsit: Ottobre 1/2007, eli sama kuin aiemmat postauksen keltaiset housut, mutta nyt jätin lahkeen osalta saumavarat pois ja ompelin kuitenkin saumurilla leikatenkin, eli -1cm varmaan. Tämän kapeampia en taida velourista tehdä, mutta bambujoustiksesta tms. voisi kyllä olla vielä kapeammat. Housuihin tuli turhan pitkä vyötärökuminauha, sitä joudun vielä lyhentämään, siksi vähän roikkuvat alimmassa kuvassa.

Taisin tehdä tällaiset puhvihihat nyt ensimmäistä kertaa, helpot ja hauskathan ne oli tehdä, mutta leikatut kankaat odottivat kyllä kauan että tarttuisin toimeen. Ehkä ensi kerralla ei arveluta niin paljoa. Pohdin vielä että tuleeko tuosta paidasta mieleen Minni vai ei. Ei kyllä ollut tarkoitus, eikä lapsi edes tunne Minniä, tai muitakaan Ankkalinnan hahmoja.

perjantai 19. maaliskuuta 2010

Enpä olisi uskonut miten kivaa voi olla ommella vaatteita koossa 30cm. Pidemmän aikaa lapsen nukella oli mielestäni hassut vaatteet: t-paita ja shortsit ja kaunis mekko. Nämä eivät olleet nuken alkuperäiset vaatteet, mutta lahjaksi saadut "omanmerkkiset" vaatteet kuitenkin. Eihän tuo nyt talvella käy päinsä. ;) Nuken alkuperäiset vaatteet nyppyyntyivät luvattoman nopeasti tosi rumiksi, shortsiasu oli sekin.

Anita Gunnarsin kirjasta Ompelemme nukelle sain vähän vihiä miten kaava tuon kokoiselle nukelle muodostuu, mutta kirjoittajan 30 senttiset nuket ovat ilmeisesti jotenkin eri mallisia, koska kaavat eivät käy sellaisenaan ollenkaan. Kirjan kaavat ovat muutenkin ns. peruskaavoja, eli vain paidan yläosa + ohjeessa maininta "pidennä helmaa 4cm" yms. mukavaa.



Tähän mekkoon piirsin kaavat alusta alkaen itse, tavoitteena mekko jossa ei ole mitään kiinnitystä, ja jonka saa ommeltua puuvillakankaasta. Ns. Peppi-essu sopi tarkoitukseen hyvin. Kangas on Heather Baileyn Freshcut-mallistosta, mutta hieman värivirheisenä ihan eurokankaan palalaarista löydetty. Reunat kanttasin vinokaitaleen puolikkaalla, aika tuskainen homma kyllä noin kapeaa ommella, taidan ottaa ostomekosta mallia ensi kerralla ja vain kääntää reunan ja tikata. Täysleveänä olisi ollut liian hallitseva, ainakin olkaimissa.



Mekon alla on takaa napitettava paita ja puolipotkarit luonnonvalkoisesta interlock-trikoosta. Paidan kiinnitys KAM-nepeillä, koko 16. Hihansuihin ompelin framilonia, koska nuken hihan tulee olla aika leveä että sen saa puettua ylle, mutta en pidä lepattavasta hihansuusta.



Tästä aivan loistavasta ideasta saankin kiittää Joskaa. 22-23 kokoiset sukat on reilusti pienemmät kuin ohjekuvissa, joten jouduin jättämään terät mukaan ja pienen osan kantapäätäkin. "Ethän sä näitä sukkia enää tarvitse?" :D Juu, ihan lähti tytön sukkalaatikosta nuo sukat, mutta oikeasti tuo tarvitsisi jo isompia. Kotona vaan ei käytä sukkia ja lähtiessä puetaan aina vaan villasukat, niin aika vähäisellä käytöllä on tavalliset sukat olleet näin talvella.

Nukke on Corolle-merkkinen pehmeä vartaloinen, 30cm ensinukke.

lauantai 13. maaliskuuta 2010

Tämän kankaan ostin kun Lilja oli pieni ja liinavauva. Potentiaalia oli vaikka mihin, siksi ehkä jäi käyttämättä? Nyt kuitenkin otin sakset kauniiseen käteen ja leikkelin samalla kaavalla kuin palloyöpaidan kaksi yöpaitaa ja yhden tunikan. Tunikan mitan määräsi kankaan riittävyys, vain pari pientä tilkkua jäi yli.



Leikellessäni kangasta päätin että toinen yöpaita menee lahjaksi, jospa kerrankin olisi edes yksi lahja ajoissa valmiina. Saaja on siis selvillä, mutta tässä menee aikaa niihin synttäreihin vielä. :) Toinen yöpaita ja tunika ovat Liljalle, tunikaa sovitettiin jo.

Yöpaitoihin tein ohjeen mukaiset resorit pääntielle, tunikaan tein resorihuolittelun. Päätin tämän tosin vasta kun olin kankaan leikannut, joten pääntiestä tuli vähän iso. Oikeastaan tunika on vielä sen verran reilu muutenkin, että taidan laittaa vielä odottamaan tytön kasvamista. Yöpaita pääsee suoraan käyttöön.



Vasta ompelun aloitettuan huomasin reijän kankaassa, ja se oli toki toisen yöpaidan etukappaleen keskellä. Hetken aikaa ärsytti, mutta sitten tajusin kuinka helposti sen saa peitettyä, kukka-aplikaatio päälle vaan. Isossa kuvassa reikä on oikeanpuoleisimmassa mekossa, ylimääräisen kukan kai näkee jos tietää katsoa. Tässä kuitenkin lähikuvaa. Oli muuten vaikea aplikoida kun tausta oli tismalleen samanvärinen, ei näkynyt mistä piti ommella, joten suunnankorjaukset näkyy kyllä. Ei haittaa.



Tarviikohan lapsi vielä yöpaitoja vai siirrynkö jo muihin töihin? :D

sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Kuukausi sitten vietettiin siskoni häitä. Meidän perheen tytöt juhli ompelemissani puvuissa, mutta juhlatohinassa kuvat puvuista jäi ottamatta. Kuvaamiseen tarvitaan kuvattavan kohteen ja valon lisäksi kuvaaja, joten asia ei hoitunut ihan heti. Tänään oli sopiva hetki lavastaa juhlatilanne uusiksi, ainakin vaatetuksen osalta. ;)



Kaava: Ottobresta, en nyt muista numeroa, ehkä viime syksyltä, malli oli tehty finecord sametista ja hihat oli vajaamittaiset ja suorat. Eli sen verran muokkasin että pidensin hihoja ja tein niihin pienen pussituksen hihansuulle. Päällisempään helmaan yritin myös saada rypytystä, mutta aika varovaisesti, joten aika vaisut rypytykset tuli.
Kangas: Molemmat kankaat pellavaa, valkoinen omaa varastoa, vihreän jouduin ostamaan, kun sopivaa yhdistettävää pellavaa ei kotoa löytynyt.
Kommentti: Muistanpa taas miksi ei pellavaa, varsinkaan lapsen vaatteeseen: rypistyy ihan järkyttävän nopeasti! Pesun kannalta kyllä hyvää, kun saa vaikka keittopestä - juhlapaikan lattiat kun tuli myös nuohottua.



Oma pukuni valmistui aikamoisena vääntönä ihan viime hetkellä edellisenä iltana, taisi yön puolelle mennä helman ompelu. Vastoinkäymisiltä ei vältytty, mutta lopputulos on hyvä, se kai on tärkeintä.
Kaava on jostain vanhasta käsityölehdestä (SKL) n. 15 vuoden takaa, hääpuvun kaavasta poistin vain laahuksen. Kangas on isäni Kiinasta tuoma silkkisatiini, hirvitti kyllä leikkaaminen hieman. ;) Kangasta jäi vähän vielä, jonkun hihattoman yläosan siitä vielä saa. Tämä silkki kesti yllättävän hyvin sekä (höyry)silitystä että ompeleen purkamistakin.

Puvun kruunasi aivan mielettömän ihana kolmiohuivi, äitini käsialaa. Malli on Tree of Light, löytyy Ravelrystä. Huivista tullee tarkemmin tietoja äitin blogiin. Äiti teki myös korut, punaiset kristallit on Swarovskia ja kullanväriset jotain kultafoliohelmiä. Valitsin helmet itse, äiti sommitteli todella kauniin setin (eli mä kinusin vielä rannekorunkin ;) ) Huivi ja korut oli pisten i:n päälle puvussani, ilman niitä se olisi ollut aika lattea. Kiitos äiti!

lauantai 6. maaliskuuta 2010

Kankaiden tuhoaminen jatkuu, tällä kertaa saksien kouriin päätyi tämä pallotrikoo. Lapsen yöpaitatilanne on myös aika kehno, joten sellainen tuli tilaukseen. Lähes koko kankaanpala tuli käytettyä, pituus ei ihan riittänyt kaavan vaatimuksiin, mutta tuo tulee kyllä nilkkoihin asti noinkin. Kangas on jäänyt käyttämättä osin siksi että sopivaa resoria ei oikein löytynyt, punaiset sävyt on aika erikoiset. Nyt en pohtinut asiaa, leikkelin vain kankaat ja sitten katsoin resorilaatikkoon. Hyvä tuli. :)



Kaava: Ottobre design 6/09
Kangas: Pallotrikoo (single, 100% puuvilla) 65cm, Eurokankaasta ja resori Myllymuksuilta (appelsiini)
Kommentti: Tällä kaavalla teen lisää, tykkäsin.

perjantai 5. maaliskuuta 2010

Tilasin nämä Myllymuksujen kuosibambut jo jokin aika sitten. Saadessani kankaat petyin kyllä vähän, vaikka olin näitä livenä nähnytkin. Ruskea siili tuntui tosi tummalta ja tunkkaiselta, oranssi etana oli sekava eikä kuvat eroitu kovin hyvin. Pinkki perhonen oli ihan ok, mutta ei inspiroinut. Päässä löi tyhjää, ei ideoita.

Nyt nämä kankaat oli vaarassa jäädä "pieneksi", eli paloista ei kohta tulisi mitään Liljalle sopivaa jos en pistä töpinäksi. Blogimaailman vallannut aplikaatioinnostus saapui tännekin ja ratkaisi ongelmani: aplikoin kuosin eläimen eri värillä vaatteeseen. Tadaa! ;)



Kaava: Ottobre workshop -paitakaava, koko 92/98 (eli leveys 92, hihojen ja helman pituus 98)
Kankaat: Myllymuksujen kuosillinen bambuneulos (53% bambua 47% puuvillaa), Ruskea siili, Oranssi etana ja Pinkki perhonen. Resorit Myllymuksuilta, velourtilkut samoin.
Aplikaatiokuvat: Omaa käsialaa, meinasin ensin ottaa kankaan kuvan ja suurentaa, mutta päädyin piirtämään omat, samnahenkiset eläimet. Perhosbambu ei mielestäni kaivannut aplikaatiota.
Muokkaukset: Kaavan pääntie on aika reilu, joten lisäsin kunnon saumavarat myös ruskeaan ja oranssiin, joihin tein tuon resorihuolittelun. Mielestäni kaula-aukko istuu paremmin noin, eikä ole kuitenkaan liian ahdas pukea. Perhospaitaan tein tavallisen resoripääntien ja hihansuihin käännettävät resorit.

Siilipadan kaveriksi löytyykin jo housut, perhoset sopii ruskeiden ja tummansinisten housujen kanssa, mutta etana taitaa kaivata keltaisia housuja vielä. Sellaiset täytyy varmaan tehdä. :)

keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

Pientä pinkkiä

Ystäväni sai suloisen tyttären viikko sitten, tänään pääsimme ihmettä ihastelemaan. Luonteva lahjus kolmannen lapsen kestovaipattajalle oli sievä vaippasetti, oikeastaan mitään muuta en edes miettinyt. :)


Villahousut on Tiuhtis-ohjeella tehty, muokkauksena palmikkokuvio lahkeissa. Palmikko on Elsebeth Lavoldin kirjasta Viking patterns for knitting otettu. Lankana Loft, n. puolitoista kerää.

Sisävaipan kaava on Kissaluvs fitted, koko 0. Materiaalit: päällinen Myllymuksujen pinkki kuosibambu, perhonen ja ihoa vasten pinkki bambujoustofrotee. Imuina neljä kerrosta valkaisematonta harsoa, yksi kerros paksua flanellia ja yksi kerros bambupuuvillafleeceä.

Tekeillä täällä on kaikenlaista. Yksi proto on jo ommeltu taskuvaipasta joka toimii housuvaipan tavoin ja johon kuluu ihan mielettömän vähän kangasta, tämän säästeliään kaavan sain blogi- ja foorumituttavalta, mutta muokkasin sitä tuohon housuvaipan suuntaan itse. Kas kun meillä asuu välillä pieni vauva joka tarvii apua lähes kaiken aikaa, ja välillä varsin iso ja reipas tyttö joka tekee kaiken IHAN ITSE. Vaippaa käytetään yöllä ja kun kotoa lähdetään jonnekin. Ja juuri nuo lähtötilanteet olis kiva hoitaa tappelematta lapsen kanssa - se nyt vaan on niin turhaa. Ei ole helppoa kasvaa isoksi tytöksi. ;)

lauantai 23. tammikuuta 2010

Lämmintä ystävälle

Tämä ompelus on vähän niinku tilaustyö, mutta niin että työstä ei makseta. ;) Olen saanut jotain muuta tilalle itse, myös sellaista mitä on vaikea hinnoitella. Ystävä ihasteli lapsukaisen merinovillakerrastoa, joka tosin on jo varsin kulahtanut, koska sitä ei oikein saisi koskaan riisua... Lupasin hänen lapselleen samanlaisen ommella, ja kangastakin löytyi varastosta.

Eilen siis lupasin, illalla piirtelin kaavat ja tänään ompelin. Yllätin itsenikin miten nopeasti koko homma hoitui. Toiveena oli että asu olisi sen verran reilu että menee ensi talvena myös, eli valittiin seuraava koko ja pituutta hihoin vähän lisää, lahkeet olikin jo aika pitkät. Siinähän mulla on meidän tarpeisiin sitten ensi talven kerrastoa varten kaava valmiina.


(Juu, ihan itse päätti tavan esitellä vaatetta)

Kun oikein tarkkaan asettelin kaavat, huomasin että kangas riittää myös kypärämyssyyn, joten tein myös sellaisen, tykkään kovasti tuosta mallista.

Kangas: Merinovillainterlock, Myllymuksut, musta 110cm pala
Paidan kaava: Ottobre Creative workshop 301 -kaavapaketti, Slim-fit mallinen paita, koko 98cm.
Muoks. Sivuilta ja hihojen sivusaumasta jätin saumavarat pois (koska neulos joustaa tosi paljon), helmaan lisäsin pituutta 3cm kaartuen keskellä takana 5cm:iin. Hihoihin laitoin pidennykset resorin tapaisesti, eli kaksinkertaista kangasta on n. 4cm, vähän napakampi/kapeampi kuin hiha muuten.
Pääntielle kuului huolittelukaitale, mutta pienensin pääntietä piirtäen n. 1cm "saumavaran" ja ompelin pääntielle resorin interlockista. Näin sain kaula-aukosta napakan, mutta vieläkin on ihan helppo pukea.
Housujen kaava: Ottobre Design 4/2004, Malli 38. Muokkaukset: Lahkeiden sivusaumoista jätin saumavarat pois. Vyötärön kuminauhan tein kujaan, en ohjeen mukaan.
Kypärämyssyn kaava: Ottobre Design nettikaava, Lohikäärmelakki (pdf)
Saumurin siepparilankoina käytetty YLI Wooly Nylonia, tuo kirjava reuna tulee siitä. Pidän tuon langan tuomasta pehmeästä saumasta/reunasta, sopii tosin hyvin käytettäväksi merinovillaneulosten kanssa.



Tässä kuvassa kaulus näkyy paremmin. Huomaa että paita on vielä iso, mutta ihan hyvin toimi pikku-mustanaamion testissä. ;)



sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Vanha ja uusi

Mun vanha ja ahkerasti käytetty jenkkikassi on odotellut uutta käyttöä. Tänään siivotessani lapsi löysi tuon vanhan kassin ja taisi tykästyä. Siinä vaiheessa tajusin kuinka nuhjuinen vanha kassi onkaan. Olen sen kyllä pessyt, mutta aika likainen se on edelleen, eipä taida puhtaaksi tullakaan.
Siitä se ajatus sitten lähti.


Punaista enstexiä (nojuu, Wertexiä) oli varastossa vielä rattaiden tuunaamisen jäljiltä. Kantokahvoihin ei ollut tuollaista notkeaa nauhaa kuten vanhassa, joten napakka satulavyö (sitä tuo kai on nimeltään) sai kelvata, vaikkei ihan vitivalkoinen olekaan. Vaakaraita ja pohjan tere on alkuperäisestä kassista poiketen heijastinnauhaa. Koko on vähän pienempi, koska laatikosta löytyi 20cm vetoketju 25cm:n sijaan, joten muokkasin mittasuhteet kuntoon, tai ainakin yritin. Kantokahvojen kiinnityskohtaan en laittanut pyöreitä somisteita.
Laukku on hauska ja tyttö varmasti tykkää, ompelun tekniseen suoritukseen en ole tyytyväinen, pohjan ompelu erityisesti tökki. Ei onneksi haittaa käyttöä eikä näy päällepäin.
Kaikki materiaalit tosiaan omaa varastoa, ja koko homma oli sellainen "eikai tätä ny kauheesti tarvii suunnitella?". Hauskaa siis.

torstai 7. tammikuuta 2010

Uusi vuosi vanhat kujeet

Katsotaas uudelleen huvittaisiko taas bloggaaminen, syksyllä ei jostain syystä huvittanut postata niitä peruspaitoja ja housuja joita liukuhihnalla tein lapsukaiselleni. (Lähes kuivaksi oppinut lapsi tarvii housuja vähän enemmän ;) )

Olen yhdellä foorumilla mukana "projektissa", jossa kevään aikana pyritään ompelemaan pois kangasvarastoa, kun sitä on vähän turhaankin kertynyt. Laatikoissa on ihania veloureja ja joustofroteeta (puuvilla ja bambu) ja merinovillaneulosta, eli ihan mielekkäistä kankaista saan ommella. Muutama ei niin mieluisa kangas taitaa myös kevään aikana hakea käyttöä tai jatkosijoitusta.
Juuri nyt lapsella on aika hyvin vaatteita, joten ompelen varmaan seuraavaa kokoa enimmäkseen, mikä tarkoittaa kuvia vaatteista ilman lasta, luulisin.

Tämän postauksen vaatteet ovat nyt kuitenkin ihan heti käyttöön ja tarpeeseen:

Ottobren (4/07) Teekannutunika pienin muokkauksin, kokoa 92cm. Trikoo parin vuoden takainen palaosto Eurokankaasta, ihanan paksu ja napakka trikoo lycralla, sopii hyvin talviseen käyttöön. Kangasta meni 45cm, saman verran jäi jäljelle. Taidan ommella paidan siitä lopuista.


Kypärämyssyn kaava on hyväksi havaittu Ottobren nettikaava, koko 50cm(py). Muokkasin sen verran että pidensin alareunaa 3cm kauttaaltaan. Pysyy paremmin kaulurin alla niin.
Kangas on Myllymuksujen merinovillainterlockia, vuoritin lakin MM:n bambusilkkineuloksella. Jännä miten aika löperö kangas tukevoitti kokonaisuuden. Tykkään tosi paljon, ja lapsikin tykkäsi. Saumat ompelin niin että ompelin ensin päällikankaan ja vuorin yhteen (paitsi etu- ja alareunasta) ja ompelin ompelukoneen kenno-ompeleella saumurisaumat kiinni toisiinsa, päällekkäin. Tuli aika kiva litteä sauma. Vähän työläs kyllä tehdä, mutta mielestäni oli vaivan arvoista.

Mekkokuvassa olevat housut on sitä peruskauraa syksyltä, ruskeaa joustofroteeta Eurokankaan palalaatikosta. Kaavana Ottobren Vilkas-velourhousut, varmaan kokoa 86cm, jota olen muokannut matkan varrella enemmän omaan makuun mieluisaksi.
Kypärämyssyn kanssa kuvassa näkyy samaisesta joustofroteesta paita, jossa piti olla kasvuvaraa ja sen vuoksi reilut resorit hihansuissa. Pari pesua ja tilanne tuo - melkein liian pieni.